Joku henkinen krapula on ilmeisesti ottanut minut tiukkaan otteeseensa pääsiäisen jälkeen. Tiistaista asti on mieli ollut todella maassa, vaikka pääsiäisenä olin vielä oikeinkin hyvällä tuulella. 

Olin vähän aikaa sitten eräässä työhaastattelussa ja sain ymmärtää, että tällä viikolla saisin tiedon, tulenko valituksi vai en. Vielä ei kukaan kuitenkaan ole ottanut yhteyttä, ja tämä odottelu tuntuu äärimmäisen turhauttavalta! Pitkästä aikaa heräsi pieni toivonkipinä siitä, että saisin tähän tympeään arkeen jotain todellista muutosta, mutta tietoa odotellessa tuleekin vain lähinnä märehdittyä sitä, että jospa ei sittenkään tärppää enkä pääse taaskaan yhtään eteenpäin. Kunpa vain tulisi pian edes ilmoitus, sittenkin jos en olekaan tullut valituksi, niin pääsisi "suremaan" sen asian alta pois ilman tätä epävarmuutta ja jossittelun mahdollisuutta. 

Tänään oli taas niin tympivä olo, ettei edes tullut kunnolla nälkä koko päivänä. Kuten jokin aika sitten kirjoitin, olen yleensä aamuisin kohta herättyäni järkyttävän nälkäinen, mutta tänä aamuna ei tehnyt yhtää tiukkaa lykätä aamupalaa parilla tunnilla totutusta aikataulusta, kun muksut heräsivät tosi aikaisin ja hoitelin heidän aamutoimensa ja -palansa ennen kuin itse kävin syömään (en vienyt Sälliä tänään päiväkotiin, koska hän on flunssassa). 

Ehkä tavallista myöhäisemmästä aamupalastakin johtuen, iltapäivä oli jo pitkällä, ennen kuin söin seuraavan kerran. Eikä silloinkaan ollut pahemmin nälkä, vaan katsoin parhaaksi haukata jotain pientä ihan vain sen takia, etten ollut moneen tuntiin syönyt. Vähän sentään sain tungettua naamaani jotain HeVi-osaston tuotteita: ruuan kanssa pätkä kurkkua ja iltapalaksi purkillinen ananaspaloja. Ei siitä nyt toki tullut lähellekään puolta kiloa, mutta tällä fiiliksellä tuokin oli jo loistosaavutus. 

En siis todellakaan ole tällä viikolla jaksanut kiinnittää juuri lainkaan huomiota syömisteni laatuun, paitsi sen verran, etten ole maanantain jälkeen mättänyt herkkuja napaan. Kalorimäärät olen saanut pidettyä aisoissa, mutta en ole sitten tippaakaan jaksanut tsempata minkään rehujen kanssa. Kun muutenkin päivät tuntuvat olevan kyllästyttäviä, kurjia ja harmaita, niin en halua tehdä enää syömishetkistäkin ankeita väkinäisellä kasvisten järsimisellä. 

Ja jos syömisten kanssa on vähän niin ja näin, niin ulkoilu ei ole jaksanut kiinnostaa senkään vertaa! Itse asiassa olen möllöttänyt kolme päivää sisällä niin, että ekan kerran käväisin tänään sen verran ovesta ulkona, että piti pikaisesti käydä autolla asioilla. Keleissä ei ole ollut vikaa, päin vastoin aurinko paistelee ja lumet lupaavasti sulavat, mutta ei vain kiinnosta yhtään lähteä mihinkään. Ei siltikään, vaikka sitä koko ajan mielessään kiroaa, että hitto kun täällä kotona tulee seinähulluksi. 

Uskaltaisikohan sitä huomenna pitkästä aikaa vaa'alle... En oikein usko, että lukema on pysynyt kutosella alkavana, kun välissä oli laivareissu ja pääsiäisen ylipitkä herkutteluviikonloppu. Mutta uskoisin, että kuluneet kolme päivää olisivat ainakin pahimmat pöhöt sulatelleet pois. Mutta miten olla taas sortumatta mässäilyyn "koska tulee viikonloppu"?