Enpä ole kovinkaan aktiivisesti jaksanut kirjoittaa, kun en ole aktiivisesti jaksanut tehdä juuri muutakaan.

En ole uskaltautunut vaa'alle puoleentoista viikkoon, kun viime viikolla tuli sen verran herkuteltua, kun kävi vieraita pariinkin otteeseen. Lisäksi viikonloppuna käväisin viihteellä: olin muutaman tyttökaverin kanssa ensin syömässä ja sitten juomassa. Sunnuntaina en edes jaksanut yrittää vastustaa krapulamielitekojani, vaan vetelin surutta pakastepitsaa sekä karkkia. 

Elämä on jossain merkillisessä, pysähtyneessä tilassa. Ei ole muuta tekemistä, kuin odotella. Alkaisipa hakuajat opiskelupaikkoihin, tulisipa kevät ja pyöräilykelit, alkaisipa mäkikuisma ja hormonikierukan poisto vaikuttaa johonkin (jos ovat vaikuttaakseen).

On se muuten kumma, että miksei ruokahalu voisi heikentyä samalla tavalla, kun tässä nyt on karisseet kaikki muutkin halut ja kiinnostukset?! Olisi edes jotain "hyötyä" alakuloisuudesta. Jos en nyt yhtään välittäisi laihduttaa, lihoisin varmasti ihan tolkutonta vauhtia, koska herkut ja ruoka maistuisi minulle kyllä erinomaisesti! Ja kun kohdalle osuu herkuttelupäivä, ei oikein jaksa pitää minkäänlaista kohtuutta, vaan sorrun ihan älyttömään mättämiseen tilaisuuden tullen. 

Eipä tässä varmaan hirveästi paino putoa, kun muutaman vaivaisen arkipäivän kestävä syömisten laskeskelu ja säännöstely ei kuitenkaan riitä mihinkään, kun "vahinko" yleensä otetaan viikonloppuisin (tai arjen keskelle sattuvalla herkkuhetkellä) takaisin. 

Ehkä näillä eväillä on jo saavutus, jos saan estettyä painon kääntymisen nousuun. En kuitenkaan meinaa, että se olisi mikään ikuinen tavoitteeni, vaan haluan todellakin vielä pudottaa kiloja, mutta ehkä tässä pitäisi saada muita elämänalueita kasaan ensin.