Hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät: vatsani ei enää ole sekaisin. Lauantaina oli varsin juhlava tunne, kun sai äheltää pönttöön ensimmäisen kiinteän pökäleen lähes kolmen viikon löysäilyn jälkeen! Toki maha pitää vielä omia pulinoitaan, mutta uskon sen johtuvan lähinnä viikonlopun erittäin herkkupitoisesta ruokavaliosta. Taisipa käydä niin, että 63 kg:n alittaminen jäi tältä erää vain haaveeksi. 

Haaveeksi jäi myös uusi työpaikka, eli siinä tulikin sitten se huono uutinen. Perjantaina sain tiedon, että minua ei valittu siihen hommaan, johon liittyvässä haastattelussa hiljattain kävin. Huokaus. Ehdin jo olla toiveikas. 

Jäljellä olevien työaamujen määrän laskemiseen ei tarvita enää edes kaikkia yhden käden sormista. Olo on tosi pettynyt ja surullinen, vaikka olen kesästä asti koittanut varautua tähän eikä töiden loppuminen edes ollut mikään jymy-yllätys, kun on pitkin vuotta saanut kuulla kaikenlaisista säästökuurisuunnitelmista, määräaikaisuuksien karsimisesta ja muusta ajan hengen mukaisesta meiningistä. 

Sen lisäksi, että työttömäksi jääminen vituttaa, olo on myös ällöttävän turvonnut! Työttömyyden myötä alkaa myös se iänikuinen tappelu, että miten pitää mielihalunsa kurissa kotioloissa. Töissä ei pahemmin pysty harrastamaan mitään ylimääräistä napostelua, kun taas kotona on vaarallisen helppoa heittää kaapista huiviin milloin mitäkin ja milloin milläkin tekosyyllä, tai ihan syyttäkin.