Tämä päivä taisi mennä pieleen jo eilen, kun valvoin illalla myöhään. Eikä se vielä mitään, mutta nukkumaan mentyäni ei uni tullutkaan kovin äkkiä. Lisäksi Pikkusälli herätti yöllä kerran ja aamusella toisen kerran niin, että unisaldokseni tuli n. 5 tuntia ja sekin jaettuna kahteen osaan.

Kun on väsynyt, kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta ja asiat, joita ei normaalisti edes pitäisi minään, vituttavat tietysti eritysen raskaasti. Ärsyttää, kun kurkku on kipeä ja nokka tukossa. Myös muksut ovat räkäisiä edelleen enkä vienyt Sälliä hoitoon tänäänkään. Puoliväkisin taas kampesin itseni Pikkusällin kanssa ulos enkä tunne oloani tippaakaan virkeämmäksi, vaikka ulkona varovaisesti meinasi aurinkokin pilkistellä.

Onneksi edes vaaka näytti aamulla 74,3 kg! Siis tasan kaksi kiloa vähemmän, kuin pari viikkoa sitten! Muuten vain kyllä ihmetyttää, miten koko ajan ajatukset pyörivät laihduttamisen ja seuraavan ruoka-annoksen ympärillä. Ihan kuin laihtumisvauhti jotenkin siitä kasvaisi, kun sitä ajattelee ihan KOKO ajan. Eilen illallakin, siinä kun odottelin unen saantia, huomasin muistelevani hoikempia aikoja ja mietin, pääsenkö ikinä lähellekään sen aikaisia painolukemia. Aamun ensimmäinen ajatus, jota säesti vatsan iloinen kurina, oli: "Aah, aamupalaa!!!" Senkin nautinnon sitten pilasi vielä jogurtti, joka maistui jotenkin... jääkaapille. Liekö purkki ollut vähän liian pitkään avattuna.

Miten siinä onnistuisi, ettei ruoka, syöminen ja mielihalujensa hillitseminen pyörisi ihan koko aikaa mielessä päällimmäisenä? Milloin osaisin laittaa lautaselle ruokaa punnitsematta tietäen, että tässä ei ole yhtään liikaa? Pääsenkö tästä liian vähäisen kasvisten syömisen aiheuttamasta morkkiksesta mitenkään muuten, kuin väkisin puputtamalla niitä kasviksia tarpeeksi paljon?

Lisäksi mieltä painaa tänään moni muukin asia. Pitäisi jaksaa kyhäillä työhakemuksia, pitäisi jaksaa enemmän leikkiä lasten kanssa, pitäisi siivota, pitäisi jotenkin elävöittää tätä parisuhdettakin, mutta nyt on just sellainen olo, ettei mikään kiinnosta sitten pätkääkään.

Voin rehellisesti sanoa, että nyt ei tee edes mieli mitään herkkuja! Haluaisin vain siemailla kuumaa teetä, oikaista sohvalle pitkäkseni, vetäistä viltin leukaperiin asti kiinni ja teekupin tyhjettyä laskisin nahkakaihtimet alas ja ottaisin tirsat. Aina jauhetaan rennosta laihduttamisesta, mutta jos pipo on kireällä joka tapauksessa, laihduttaminen sen kaiken LISÄKSI ei taida hirveästi juhlatunnelmaa kohottaa.