Tänään oli mukavan keväisen oloinen keli. Aurinko paisteli ja lämpötila kiipesi plussan puolelle sen verran, että paikoin jopa oli vähän lunta sulanut! Viikonvaihteeksi on kyllä luvattu kylmenevän taas välillä, että ei varmaan vielä kannata tuulettaa kevään koittamisen puolesta, mutta eiköhän se kevät sieltä ilmesty, ei se yleensä ole tulemattakaan jättänyt.

Kun mies tuli töistä, sain itseni raahatuksi taas vähän sauvakävelylle! Olisi kyllä tehnyt mieli oikaista miehen kaveriksi sohvalle, mutta koska Sälli ei nukkunut päiväunia tänään, ei olisi itsekään oikein viitsinyt ryhtyä nukkumaan, koska poika olisi ihan taatusti onnistunut herättämään minut juuri, kun olisin simahtanut. Kun tekosyiden listalta saatiin vetää yli kohta "päikkärit", ja keli oli mainio, lähdin ulos ihan mieluusti. 

En ollut kävellyt kuin hetkisen matkaa, kun jo huomasin ajattelevani, että ei hitto kun tämä on TYLSÄÄ! Miksei kotini lähistöllä ole tarjota yhtään vaihtelevampia kävelyreittejä?! Pääasiassa kävelylenkit ovat sitä, että ensin kävelen ns. kotitietä puolisen kilsaa, kunnes tulen vähän isomman tien risteykseen. Siitä alkaakin varsinainen valintojen maailma: kävisinkö oikealla vai vasemmalla kääntymässä takaisin? Tykkäisin mieluummin kiertää jonkun lenkin, enkä aina palata samaa reittiä takaisin. 

Pari lenkkivaihtoehtoakin toisaalta löytyy, mutta toinen vaatii pienen pellon ylittämisen, ja se ei ihan joka kelillä onnistu, eikä silloinkaan viitsi, kun pellolla on sato kasvamassa. Toinen lenkki taas on eräs metsätie, joka päättyy suoraan naapurin pihaan, ja minun on siis marssittava sen pihan läpi päästäkseni kotiin. Naapuri on kyllä itse sanonut, että siitä saa kyllä kulkea, mutta jotenkin toisten pihojen läpi lampsiminen tuntuu vähän oudolta, joten ihan hirveän usein ei sitäkään lenkkiä viitsi tehdä. No tänään kuitenkin päätin katsoa, onko se metsäosuus aurattu ja olihan se! Ei siitä tullut kyllä kuin 25 minuutin kiepsaus, mutta lenkin päälle raahasin vielä roskapussin roskikseen ulko-oven luota odottamasta ja ajattelin, että enköhän kehtaa merkitä Kiloklubiin, että tein puolen tunnin sauvakävelyn!

Kunpa jo tulisi pyöräilykelit! Joku voisi tietysti irvailla, että sehän on vain varustekysymys, mutta EI, minusta ei vain ole talvipyöräilijäksi, vaikka olisi millaiset nastakumit alla. En vain uskalla. 

 

Tänään piipahdimme anoppilassa. Ylitin siellä itseni puolittain, kahvipöydässä nimittäin maltoin olla sen verran siivosti, että söin vain kaksi dominokeksiä. Normaalioloissa olisin varmasti ottanut vielä pari keksiä enemmän plus rohmunnut keittiöstä pähkinöitä tai mitä nannaa nyt sitten olisi tyrkyllä ollutkaan. 

Kunhan perjantai koittaa, yritän uskaltautua käymään vaa'alla. Ilmeisesti tuossa blogin sivussa ollut painokäyrä pitäisi laittaa näkyviin uudestaan, mutta eihän minulla niitä lukemia missään muualla ole tallella, joten enpä taida jaksaa väsätä mokomaa hiton käyrää enää ollenkaan. En odota tulevalta punnitukselta mitään ihmeitä, kun tässä on taas välillä ollut vaan tämä viikko kurinalaisempaa toimintaa ja muuten melkein koko alkuvuosi on ollut yhtä räpellystä vailla liikunnan hiventäkään. Mutta jos tätä orastavaa kevätpuhtia nyt riittäisi jatkossakin, ehkä jotain tulosta taas lähtisi syntymään.