Kotona taas! Ja ihme kyllä, en ainakaan usko olevani mitenkään erityisen pöhöttynyt, vaikka melkein viikko vierähtikin vanhempieni keksijemmojen yms. välittömässä läheisyydessä.

Paluumatkalla mies poikkesi ostamaan leipomosta itselleen vähän matkaevästä: jauhelihapasteijoita. Hän haukkeli eväitään pitkään ja hartaasti ajaessaan ja ihana rasvainen tuoksu täytti auton. Suurinpiirtein kuola tippuen tyydyin takapenkillä naukkailemaan vissyä...

On muuten ihme juttu, että kun mies on taatusti kyllästymiseen asti kuunnellut minun "hyi yäk kun näytän kamalalta", "voi että mä VIHAAN mun reisiä/mahaa/persettä/naamaa/kaikkea" jne ulinoitani, niin nyt kun olen ihan oikeasti ryhtynyt tekemään asialle edes jotain, niin äijähän on välillä pihalla kuin lumiukko. Kun maanantaina olin aloittanut, keskiviikkona mies toi minulle kaupasta suklaata (joka suureksi ihmeekseni on edelleen koskemattomana kaapissa). Pari päivää sitten mies rupesi tekemään ruskeaa kastiketta ja taivas, minkä kokoisen möllin hän heitti voita pannulle. Huomautin, että ehkä vähempikin olisi riittänyt ja reaktio oli sama, kuin olisin sohaissut kepillä murkkukekoa. Jopa äitini tunki siihen sössöttämään minulle, että "älä nyt marise". Mikähän messu siitä olisikaan syntynyt, jos samassa tilanteessa olisi ollut laihtumaan pyrkivä äitini sekä isäni... huoh... Mutta paluu tuohon omaan ukkoon. Tänään hän ehdotti, että olisimme molemmat ottaneet sieltä leipomosta jotain purtavaa matkalle ja piti taas muistuttaa, että nyt ei ihan just ole se aika, että haluaisin ylenmäärin napsia evääksi pullaa tai pasteijaa.

Kotimatkalla suunnittelin, että voisin illalla käväistä pyöräilemässä. Mutta kun tulimme kotiin ja silmäilin pihaamme, keksin, että itse asiassa voisinkin vaikka haravoida tänään. Pihassamme on aika paljon puita, ja vaikka niitä on jokunen kaadettukin, niin haravoitavaa riittää. Haravoidessani mietin, että enpä olisi vielä muutama vuosi sitten osannut kuvitellakaan, että tulee päivä, jolloin pidän haravointia jonkunlaisena "rentouttavana vapaahetkenä arjesta"!!!

Huomenna voisin astahtaa vaa'alle ja katsoa, onko 1,5 viikossa tapahtunut vielä yhtikäs mitään.