Kun lähdin aamulla viemään Sälliä päiväkotiin, sain saderyöpyn niskaani juuri, kun olin laittamassa poikia turvaistuimiinsa kiinni. Kotiin päästyäni sade oli tauonnut ja mietin, että ehkä tästä vielä ulkoiluilma kehittyy... tai sitten ei, sillä ulkona kävi aikamoinen tuuli.

Näin siinä käy, kun ihminen on sananmukaisesti sokerista tehty, niin ei sitten huvita vääntäytyä ulos niitä sokerilla rakenneltuja kerrostumia sulattelemaan tympeällä kelillä...

Pikkusälli simahti juuri ja mietin, miten tämän ajan nyt käyttäisin hyödyllisesti. Äidin, ja etenkin laihduttavan äidin omatunto on omituinen järjestelmä: se soimaa heti pienestäkin lorvailusta, vaikka kroppa ja mieli välillä suorastaan huutavat edes pientä hetkeä, jolloin ei tarvitsisi tehdä MITÄÄN.

Viime yönä sain jopa nukkua ilman herätyksiä, kun kumpikaan muksuista ei elämöinyt kertaakaan! Sälli nyt pääsääntöisesti nukkuukin yönsä heräilemättä, nyt vain sattui peräkkäin pari yötä, kun hänkin heräsi jostain syistä itkua tuhertamaan. Pikkusälli on vasta tässä viime aikoina alkanut nukkua paremmin ja toivon, että kun vielä vähän vaivaava nuha paranee, samalla paranevat yötkin. Tänä aamuna ei siis olo ollut läheskään niin takkuinen kuin esim. eilen, eli sitä enemmän tuntuu siltä, että tämä ei nyt ole oikein, että tässä vain istuskelen jauhamassa p*skaa kun voisin yhtä hyvin olla tuolla tuiverruksen keskellä puskemassa lastenrattaita ylämäkeen. 

Ja arvatkaa mikä aiheuttaa morkkista kaikista eniten? Kävin aamulla vaa'alla ja lukema oli 100 g SUUREMPI kuin viimeksi!!! Selittelin itselleni, että se johtuu illalla syömästäni varrasleivästä, se kun on semmoista pierunkerääjäainesta. Ja ilmeisesti minulla sittenkin ON menkat, sekin turvottaa ja diipadaa... Ja nyt en edes lenkille vaivaudu, kun paino ei ole tipahtanut vaan ehkä jopa päin vastoin, ja ehkä se tekisi hyvää myös alaselän orastavalle kolotukselle ja ja...

Ääh. Sovitaanko nyt vain, että koitan tänäänKIN syödä fiksusti kohtuullisesti, eikö se riittäisi? Yliviivasin tuon "fiksusti"-sanan siksi, että kasvisten kanssa on edelleen tekemistä. Ja mitä noita Kiloklubin laskureita olen katsellut, niin ruokavalioni on aika hiilaripitoista. Välillä tulee herjaa liian vähäisestä rasvan (!) tai proteiinin syömisestä. Olen miettinyt, että tuohon voisin yrittää saada aikaan pientä muutosta.

Ja vielä tähän loppuun unikatkelma viime yöltä. Näin kun näinkin unta syömisestä, ja tottakai sekin uni oli jälleen ahdistava! Unessa minulla oli keittiön kaapissa kaksi avattua keksipakettia. Toisessa oli jotain Carneval-keksien tapaisia ja toisessa muuten samanlaisia, mutta ilman sitä värillistä pintakerrosta. Olin juuri syönyt ruokaa ja menin muitta mutkitta keksikaapille ja otin niitä päällystettyjä keksejä itselleni kaksi johonkin kippoon. Sitten mietin, että näissä taitaa olla enemmän kaloreita kuin noissa toisissa, missä ei ole sitä päällystettä. Laitoin keksit takaisin pakettiin ja otin kaksi niitä toisia keksejä. Sitten tajusin, että mieheni katselee takanani touhujani ja minua hävetti. Jos nyt palautan keksit kaappiin, näytän siltä, että olen narahtanut salasyöpöttelystä mutta jos en palauta, mies ehkä luulee, että olen nyt tarkkaan miettinyt tämän ja laskenut kalorit, että minulla on varaa pariin keksiin - mutta tietenkin syömällä keksit syön ihan turhia kaloreita samalla. Lykkäsin kuitenkin keksit kaappiin takaisin ja kun käännyin ympäri, tajusin kuitenkin ihan huomaamattani tunkeneeni kaksi keksiä suuhuni ja rouskuttelin niitä siinä ilman, että olin edes kunnolla tajunnut asiaa!

Ärsyttävä uni taas, mutta ehkä ihan hyvä muistutus itselleni, että miltä sitten jälkeenpäin tuntuu, kun antaa mielihaluilleen periksi.