Aamusella, kun vein Sälliä hoitoon, taivaalta tirahti pikkuisen vettä. Olin suunnitellut käyväni kaupassa Pikkusällin kanssa, koska jääkaapissa ei ole juuri muuta kuin valo ja vaippojakin pitäisi ostaa. Kuitenkin ajatus kaupassa käymisestä rupesti tympimään. Mies kolusi pakastinta ja tuumailimme, että ehkä sieltä sen verran jotain jämää löytyy, että saamme jotain syömistä ja voin / voimme käydä kaupassa vasta illalla samalla reissulla, kun minulla on yksi muukin pakollinen asia hoidettavana.

Näinä persaukisina aikoina on ihan hyväkin miettiä, onko ihan pakko monta kertaa päivässä lähteä autolla jonnekin, jos yhdelläkin käynnillä olisi mahdollista selvitä. Meidän on aina pakko lähteä autolla liikkeelle, jos mielimme käydä yhtään millään asioilla. Kaikki palvelut päiväkotia lukuunottamatta sijaitsevat vähintään 7 km päässä. Harmillista, etten voi hoitaa mitään asiointimatkoja kävellen. Minun kun on niin vaikea lähteä liikkeelle vailla tarkoitusta (en oikein osaa vielä laskea itse liikkumista siksi tarkoitukseksi). Mutta itsepähän halusimme muuttaa tämmöiseen pöpelikköön asumaan! Ehkä kuitenkin arvostan omaa rauhaa hieman enemmän kuin palvelujen - ja sitä myöten yleensä naapuritalojen yms - läheisyyttä.


Mutta asiaan. Olin jo lähestulkoon lähtemässä taas pikku vaunuttelulle Pikkusällin kanssa, mutta aamulla tuulilasiin ilmestyneet minimaalisen kokoiset vesipisarat saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että kohta kumminkin sataa kaatamalla. Ja jälleen kylppärissä odotti täysi pyykkiteline ja keittiössä täysi tiskikone. Niin, ja olinhan taas nukkunut yön todella surkeasti, kun Pikkusälli konsertoi yöllä kahteen otteeseen. Niinpä jäi kävelylenkki tekemättä tältä päivältä...

No, tällä hetkellä ulkona tosiaankin sataa vettä ja ilmeisesti huomiseksi on luvattu myös sadetta koko päiväksi. Tässä vaiheessa päivää ainakin uskottelen itselleni, että jos illaksi yhtään poutaantuu, voisin käväistä pyöräilemässä... jos siis illansuuhun suunniteltu kauppa- ja asiointireissu ei venahda kovin pitkäksi ja diipa daa...

Näin viime yönä ärsyttävän todentuntuisia unia. Niissä pistelin ihan huomaamattani suuhuni hirveät määrät jotain keksejä ja suklaata, kun sellaisia sattui tarjolla olemaan. Syötyäni vasta tajusin, että ääh, minunhan piti vältellä tämmöisiä! Menin kuitenkin merkkaamaan nekin syömiset Kiloklubiin, tosin päätin vähän oikoa ja tehdä niin, että merkkaisin syömieni keksien määrän vähän todellisuutta suuremmaksi ja sitten jättäisin vastaavasti ne suklaat merkkaamatta. Onneksi tuo oli vain unta, mutta kuten sanoin, tuo olisi voinut tapahtua minulle oikeastikin!