Laivaristeliy jatkoineen on takanapäin ja mitäpä löysin edestäni - no valtavat silmäpussit ainakin. Eihän tuo tietystikään mikään ihme ole, kun on pari päivää juonut reippaahkonlaisesti siideriä ja syönyt pääasiassa ranskanperunoita, sipsejä ja karkkia.
No, nykyäänhän tuollaiset parin päivän juhlaputket ovat ääreisharvinaista toimintaa, kun joskus aikaan ennen lapsia ei ollut mitenkään epänormaalia, jos viikonloppuna tuli maisteltua sekä perjantaina että lauantaina, plus krapularuuat päälle niin la- kuin su-päivinä!
Jos tässä ehtikin mennä muutama vuosi laivalla käymättä, niin aion ottaa vahingon takaisin korkojen kera, sillä varasimme juuri eilen miehen kanssa risteilyn uudelle Viking Grace -paatille. Se reissu on tosin vasta maaliskuulla, koska uusi laiva on aika pitkälle varattu. Ehkä arkisin olisi tilaa ollutkin, mutta mihinkäs sitä arkisin pääsee kun lapsetkin täytyy johonkin lykätä hoitoon. Eli kyse ei todellakaan ole mistään perhelomasta, vaan kun emme miehen kanssa jouluksi keksineet toisillemme oikein mitään lahjoja, päätimme, että tehdään sitten talven aikana joku kahdenkeskinen pikkureissu jonnekin.
Kiva, kun on edessäpäin jotain mukavaa odoteltavaa! Se, kun tulevaisuus ei tunnu tarjoavan minulle mitään muuta kuin tätä ainaista kotona läskeilyä, on ahdistanut minua viime aikoina suunnattomasti. Kunpa vielä saisin aikaan tulosta painonpudotusrintamalla, niin tuntisi saavuttaneensa edes jotain. En vain ole niitä ihmisiä, jotka päivästä toiseen jaksavat repiä voimaa arkeensa nimenomaan lasten edesottamuksista. Sanomattakin on tietysti selvää, että tottahan minäkin iloitsen kun muksut keksivät jotain huvittavaa kuten varmasti jokainen normaali ihminen tekee, mutta tarkoitan siis sitä, että varsinaiseksi voimanlähteeksi kaipaan kyllä jotain ihan muuta kuin kotiäitiyden iloja...
Kunpa se voimanlähde olisikin liikunta, mutta kun ei se vaan ole. Ehkä joskus keväämmällä taas, kun iltaisin on vähän pidempään valoisaa, jaksan innostua liikkumisesta. Pyöräilykelejä ehkä jopa suorastaan odotan jo pikkuisen! Mutta aika onneksi kuluu joutuisaan, vaikka välillä tosi tylsää onkin. Just äsken oli joulu, ja nyt on jo tammikuu melkein puolessa. Maalis-huhtikuulla yleensä mieliala on tavannut kääntyä nousuun, joskaan se ei ole ihan yhtä alhaalla ollut moneen vuoteen.
No, nykyäänhän tuollaiset parin päivän juhlaputket ovat ääreisharvinaista toimintaa, kun joskus aikaan ennen lapsia ei ollut mitenkään epänormaalia, jos viikonloppuna tuli maisteltua sekä perjantaina että lauantaina, plus krapularuuat päälle niin la- kuin su-päivinä!
Jos tässä ehtikin mennä muutama vuosi laivalla käymättä, niin aion ottaa vahingon takaisin korkojen kera, sillä varasimme juuri eilen miehen kanssa risteilyn uudelle Viking Grace -paatille. Se reissu on tosin vasta maaliskuulla, koska uusi laiva on aika pitkälle varattu. Ehkä arkisin olisi tilaa ollutkin, mutta mihinkäs sitä arkisin pääsee kun lapsetkin täytyy johonkin lykätä hoitoon. Eli kyse ei todellakaan ole mistään perhelomasta, vaan kun emme miehen kanssa jouluksi keksineet toisillemme oikein mitään lahjoja, päätimme, että tehdään sitten talven aikana joku kahdenkeskinen pikkureissu jonnekin.
Kiva, kun on edessäpäin jotain mukavaa odoteltavaa! Se, kun tulevaisuus ei tunnu tarjoavan minulle mitään muuta kuin tätä ainaista kotona läskeilyä, on ahdistanut minua viime aikoina suunnattomasti. Kunpa vielä saisin aikaan tulosta painonpudotusrintamalla, niin tuntisi saavuttaneensa edes jotain. En vain ole niitä ihmisiä, jotka päivästä toiseen jaksavat repiä voimaa arkeensa nimenomaan lasten edesottamuksista. Sanomattakin on tietysti selvää, että tottahan minäkin iloitsen kun muksut keksivät jotain huvittavaa kuten varmasti jokainen normaali ihminen tekee, mutta tarkoitan siis sitä, että varsinaiseksi voimanlähteeksi kaipaan kyllä jotain ihan muuta kuin kotiäitiyden iloja...
Kunpa se voimanlähde olisikin liikunta, mutta kun ei se vaan ole. Ehkä joskus keväämmällä taas, kun iltaisin on vähän pidempään valoisaa, jaksan innostua liikkumisesta. Pyöräilykelejä ehkä jopa suorastaan odotan jo pikkuisen! Mutta aika onneksi kuluu joutuisaan, vaikka välillä tosi tylsää onkin. Just äsken oli joulu, ja nyt on jo tammikuu melkein puolessa. Maalis-huhtikuulla yleensä mieliala on tavannut kääntyä nousuun, joskaan se ei ole ihan yhtä alhaalla ollut moneen vuoteen.
Kommentit