Vanhempani ovat tulossa meille tänä iltana. He viipyvät sunnuntaihin asti. Puhuin äidin kanssa puhelimessa eilen ja hän kysäisi, että "oletko sä vielä ollut vähemmillä syömisillä?" Teki mieli napauttaa vastaukseksi, että "en tietenkään, johan se kymmenen kiloa putosikin kahdessa viikossa." Ärsyynnyin jotenkin ihan tavattomasti tuosta kysymyksestä, vaikka ei kai sen esittämisessä ollut mitään ihmeellistä sikäli, että äitini varmaan hyvin tietää, miten perso olen herkuille. Eikä hän mistään tietenkään voi tietää, että nyt olen enemmän kuin tosissani tämän asian kanssa. No, jos kysyjä olisi ollut joku muu kuin äitini, tuskin tässä näin vaahtoaisin. Monenkin asian ärsyttävyys kasvaa heti noin 194 %, jos se vain tulee äidin suusta!

Sitten äiti tietysti uteli, onko mitään tulosta syntynyt ja samalla harmitteli, ettei itse ole saanut aikaiseksi aloittaa ruokaremonttiaan. Minun täytyy kai yrittää olla esimerkillinen, sillä äidillä on ollut jotain häikkää sokeriarvojen kanssa, joten pieni painonpudotus, tai vähintään painonnousun pysäyttäminen olisi paikallaan jo terveydenkin tähden.

En ole koskaan pitänyt äitiäni lihavana, vaikka hänellä jonkin verran ylipainoa onkin. Hän on täysin erilainen vartaloltaan minuun verrattuna. Hänellä jalat ovat solakat ja paino kertyy lähinnä keski- ja yläkroppaan. Kun katson äitiäni, huomaan vain ne solakat jalat ja mietin, miksi omat koipeni ovat kuin mitkäkin parrut ja perseen takia minun olisi liikenteessä ihan oikeutettua kantaa mukanani LEVEÄ KULJETUS -kylttiä.

Mutta se siitä aiheesta. Edessäni on varmaankin taas runsasta ruokatarjontaa ja kahvipullaa koko viikonvaihteeksi. Täytyy vaan yrittää pysyä lujana ja syödä vain kohtuullisia määriä. Houkutusten vastapainoksi saan kuitenkin äidistä lenkkikaverin ja ruokapöydässämme tulemme todennäköisesti näkemään myös salaattia pitkästä aikaa!