Vaakalukemien puolesta minulla ei ole mitään uutta hehkutettavaa. Tuorein lukema on jostain viikon puolivälin tienoilta, jolloin se näytti kokonaista kilon enemmän kuin edellisessä kirjoituksessa hehkuttamani 66,6 kg. Syytin asiasta tietysti menkkoja, vaikka ei se ehkä ainoa turvotusta lisännyt asia ollut. 

No, mennyt viikonloppu ei ole tilannetta parantanut sikäli, että tässä on monenlaista herkkupalaa sujahtanut nassuun. Eilen mies poti krapulaa mutta syömisten perusteella olisi voinut luulla, että darrapotilas olinkin minä. Tänään puolestaan leivoin suklaapikkuleipiä, ja ennen valmiiden leipomusten mättämistä olin tietysti suorittanut laaduntarkkailua maistelemalla taikinaa noin kahdeksan valmiin (ja ison) keksin edestä... 

Mutta jotain edistystä sentään, jos onkin syömisten osalta ollut rento toivoton meininki: Kävin tänään pyöräilemässä! Eikä sovi unohtaa eilisen pikku kävelypyrähdystä. Mutta tosiaan, vaikkei maaliskuu ole tämän pidemmällä, kelit alkavat olla otolliset muullekin kuin tylsälle käveleskelylle. Tokihan osa noista lähitienoon hiekkateistä oli vielä aika mössöä, mutta reippaana veivasin liki tunnin uhmaten ku(o)ppaisia teitä, navakkaa tuulta sekä perseen kipeytymistä! Järkyttävä hikikin tuli, ehkä toppatakki oli liikaa, kun tuulesta huolimatta lämpöasteita oli kuitenkin lähemmäs 10. 

Ihanaa, olen niin odottanut, että pääsen pyöräilemään! Varmaan ainoa liikuntamuoto koko planeetalla, josta voin valehtelematta sanoa tykkääväni! Hassua, että sitä onkin yhtäkkiä näin motivoitunut liikkumaan, vaikkakin lajien kirjo onkin yksipuolinen. Mutta aina parempi kuin ei liikkuisi ollenkaan. Ehkä se on tämä kevät, kun saa aikaan kaikenlaisia innostuksen puuskia? Tai sitten se on se oma peilikuva, joka pakottaa ylös, ulos ja lenkille...