Nyt jos koskaan tekisi NIIN mieli purkaa kiukkua rohmuamalla kaapista kaikki minkä irti saa! Ja vieläpä anopin kaapista!!! Ensin toissayö oli aivan perseestä, kun molemmat muksut vuoroin pitivät hereillä. Mies oli koko eilispäivän remppahommissaan ja kuinka ollakaan, Sällille alkoi pukata räkätautia, vaikka edellinen flunssa tuskin ehti loppua. Lisäksi Pikkusälliäkin selvästi vaivasi jokin, sillä tämä söi tosi huonosti koko päivän. Mistähän minä saisin itselleni kerrankin sellaisen vaivan, ettei huvittaisi syödä? En ole vielä sellaista flunssaa kohdannutkaan, etteikö koko ajan tekisi mieli "parannella itseään" esim. suklaalevyllä.

Tuntui, että mitä pitemmälle eilispäivä ehti, sitä pahempaa kilpakitinää se oli. Saatoin olla itse sen kilpailun voittaja. Mutta muuten ei ollut mikään ihan voittajaolo, vaikka aamupäivästä kävinkin kävelyllä Pikkusällin kanssa. En nimittäin jaksanut merkata kaikkia syömisiäni Kiloklubiin, sillä olen tosi huono arvioimaan ruoka-annosten painoja jne silmämääräisesti, enkä todellakaan kehdannut ruveta kysymään anopilta, että ei sulla mitään keittiövaakaa sattuisi olemaan, että voisin punnita tämän perunamuusikasan. Appivanhemmat olisivat pitäneet minua varmaan aivan hulluna! Niinpä päätin, että en merkkaa iltapäivän ja illan murkinoita, mutta koitan silti olla sortumatta syömään salaa Kiloklubilta. Päivän kaloritavoite todennäköisesti jonkin verran ylittyi, mutta mietin, että ehkä se nyt näin lauantaisin sallitaan. Tai no, kaikkihan syöminen muuttuu sallituksi kun sitä oikein kierossa mielessään pyörittelee...


No, uusi päivä ja sama meininki. Mies lähti jatkamaan kesken jäänyttä projektiaan ja muksut ovat olleet räkäisempiä ja mikäli mahdollista, myös raivostuttavampia kuin eilen. Huipuksi appivanhempien oli juuri sillä hetkellä pakko lähteä käymään jossain messuilla, kun kakarat rähisivät oikein olan takaa, toinen räkäisyyttään ja toinen väsyään. Ihan kuin sinne messuille ei olisi mitenkään voinut lähteä edes pikkuisen myöhemmin.

Kun ovi appivanhempien takana sulkeutui ja sain erävoiton Pikkusällistä saaden tämän nukkumaan, olin jo viittä vaille menossa tuhoamaan suklaalevyä keittiön kaapista. Jotenkin sain kuitenkin hillittyä itseni, ehkä juuri siksi, että edes toinen muksuista oli hetkeksi saatu pois pelistä ja toinen oli edes pikkuisen rauhoittunut, eikä tintannut ja kiukutellut joka asiasta. Kestäisinkö sittenkin sortumatta? Merkkasin Kiloklubiin merkkaamatta jääneen aamiaisen ja kiukuttelin hetken puhelimessa miehelle perseestä revittyä aamupäivää ja tajusin, että ehkä tämä tästä.

Se kuitenkin harmittaa edelleen, että olin ajatellut käydä tänäänkin Pikkusällin kanssa ulkona, mutta eipä sitten tullut lähdettyä, kun eräille tuli niin kiire messuillensa. Sain vaihtaa ulkoilun ja Pikkusällin helpon päiväunille nukuttamisen myös eräänlaiseen "messuun", kun Pikkusälli tuppaa aika kovaäänisesti vastustaa sänkyyn nukuttamista...

PUUH. Yritän muistaa hengittää.