Vaikeaa tämä alkuun pääseminen. Enkä nyt tarkoita pelkästään itseni esittelytekstin luomista, vaan tätä koko peevelin laihduttamista.
Olen siis 30+ iältäni ja perheeseeni kuuluu aviomies sekä pojat 2,5 v ja 9 kk. Kutsutaan heitä vaikka nimillä Sälli ja Pikkusälli. Äitiyslomani on juuri päättynyt ja etsiskelen laihdutusmotivaation lisäksi työpaikkaa.
Mutta mennään suoraan asiaan. En ole koskaan ollut laiha. Normaalipainoinen kyllä joskus kauan sitten, mutta laiha - en ikinä. Eikä se ole varsinainen tavoitteenikaan, kun nyt pääsisin tuonne normaalipainon puolelle. Sinne on matkaa aika tarkkaan tuon kymmenen kilon verran.
Olen 162 cm pitkä (tai pikemminkin lyhyt) ja tänä aamuna vaaka näytti ikäväkseni lukemaa 76,3 kg. Huokaus. Painoinkohan edes kuopuksen synnyttyä näin paljon?!
Imetin kuopusta yli 8 kuukautta ja uskottelin itselleni painon putoavan imetysaikana kuin leikiten. Kas kun en muistanut, ettei se pudonnut ensimmäisellä kerrallakaan. Tosin silloin imetin vain alle 4 kuukautta. Tai olisi paino voinut pudotakin, jos en olisi samalla mässäillyt kuin sika, ajatellen että "ihanaa kun voin syödä kaikkea mässyä kun imetys kuluttaa ne kalorit!"
Perusongelmani on, että kun näköpiiriin ilmestyy herkkuja, niin mopo karkaa käsistä samantien. Lisäksi olen toivoton tunnesyöppö. Herkuilla, tai vähintään ylimääräisillä välipaloilla pelastan päivän, jos lapset ovat olleet erityisen rasittavia, yöunet ovat olleet normaalia kehnommat (ja tällä hetkellä näin on JOKA yö) tai milloin nyt mitäkin... sanotaanhan, että kyllä juoppo selityksen keksii ja niin keksii syöppökin.
Toinen kompastuskiveni ovat kasvikset. Syön niitä ihan luvattoman vähän! Tavoite "puoli kiloa päivässä" tarkoittaa kohdallani jotakuinkin "puoli kiloa kuussa". Kasvisten syömiseni (tai syömättä jättämiseni) ei johdu niinkään kasvisten yms. mausta vaan silkasta laiskuudesta. Jos joku aina huolehtisi pöytään valmiin salaatin tai vaikkapa kuorittuja ja/tai pilkottuja kasviksia ja hedelmiä, tottahan niitä mielikseen napsisi ja lisäisi ruokalautaselleen! Tosin en nyt yli kaiken pidä salaateista. Jos salaattia on tarjolla, kyllä sitä yleensä otan, mutta hotkin sen ensimmäisenä pois, jotta pääsen käsiksi "oikeaan ruokaan", joka maistuukin jollekin!
Sitten ongelmalistani seuraava kohta on liikunta, tai tottakai liikkumattomuus. En ole koskaan välittänyt minkäänlaisesta urheilusta. Leppoisa kävely, pyöräily ja metsässä maleksiminen ovat lajeja, jotka ovat ihan ok: niissä voi samalla tuulettaa ajatuksiaan ja ihastella ympäristöään ja jos joskus harvoin on kaveri mukana, voi keskustella asiat halki. Eli ei aina edes huomaa harrastavansa samalla liikuntaa! Miten kuvaavaa juuri minulle, että pidän liikunnasta, jonka pystyn naamioimaan ihan muunlaiseksi ajanvietteeksi! Uskotte siis varmaan, että minua ei saa kirveelläkään punttisalille tai jumppatunnille hyppelehtimään.
Nyt olen kyllästynyt tähän ainaiseen itseinhoon ja läskiperseilyyn ja VAADIN MUUTOSTA! Paha vain, että joudun ihan itse sen muutoksen toteuttamaan eikä muutos tule varmastikaan olemaan helppo, eikä varsinkaan kovin nopea.
Olen siis 30+ iältäni ja perheeseeni kuuluu aviomies sekä pojat 2,5 v ja 9 kk. Kutsutaan heitä vaikka nimillä Sälli ja Pikkusälli. Äitiyslomani on juuri päättynyt ja etsiskelen laihdutusmotivaation lisäksi työpaikkaa.
Mutta mennään suoraan asiaan. En ole koskaan ollut laiha. Normaalipainoinen kyllä joskus kauan sitten, mutta laiha - en ikinä. Eikä se ole varsinainen tavoitteenikaan, kun nyt pääsisin tuonne normaalipainon puolelle. Sinne on matkaa aika tarkkaan tuon kymmenen kilon verran.
Olen 162 cm pitkä (tai pikemminkin lyhyt) ja tänä aamuna vaaka näytti ikäväkseni lukemaa 76,3 kg. Huokaus. Painoinkohan edes kuopuksen synnyttyä näin paljon?!
Imetin kuopusta yli 8 kuukautta ja uskottelin itselleni painon putoavan imetysaikana kuin leikiten. Kas kun en muistanut, ettei se pudonnut ensimmäisellä kerrallakaan. Tosin silloin imetin vain alle 4 kuukautta. Tai olisi paino voinut pudotakin, jos en olisi samalla mässäillyt kuin sika, ajatellen että "ihanaa kun voin syödä kaikkea mässyä kun imetys kuluttaa ne kalorit!"
Perusongelmani on, että kun näköpiiriin ilmestyy herkkuja, niin mopo karkaa käsistä samantien. Lisäksi olen toivoton tunnesyöppö. Herkuilla, tai vähintään ylimääräisillä välipaloilla pelastan päivän, jos lapset ovat olleet erityisen rasittavia, yöunet ovat olleet normaalia kehnommat (ja tällä hetkellä näin on JOKA yö) tai milloin nyt mitäkin... sanotaanhan, että kyllä juoppo selityksen keksii ja niin keksii syöppökin.
Toinen kompastuskiveni ovat kasvikset. Syön niitä ihan luvattoman vähän! Tavoite "puoli kiloa päivässä" tarkoittaa kohdallani jotakuinkin "puoli kiloa kuussa". Kasvisten syömiseni (tai syömättä jättämiseni) ei johdu niinkään kasvisten yms. mausta vaan silkasta laiskuudesta. Jos joku aina huolehtisi pöytään valmiin salaatin tai vaikkapa kuorittuja ja/tai pilkottuja kasviksia ja hedelmiä, tottahan niitä mielikseen napsisi ja lisäisi ruokalautaselleen! Tosin en nyt yli kaiken pidä salaateista. Jos salaattia on tarjolla, kyllä sitä yleensä otan, mutta hotkin sen ensimmäisenä pois, jotta pääsen käsiksi "oikeaan ruokaan", joka maistuukin jollekin!
Sitten ongelmalistani seuraava kohta on liikunta, tai tottakai liikkumattomuus. En ole koskaan välittänyt minkäänlaisesta urheilusta. Leppoisa kävely, pyöräily ja metsässä maleksiminen ovat lajeja, jotka ovat ihan ok: niissä voi samalla tuulettaa ajatuksiaan ja ihastella ympäristöään ja jos joskus harvoin on kaveri mukana, voi keskustella asiat halki. Eli ei aina edes huomaa harrastavansa samalla liikuntaa! Miten kuvaavaa juuri minulle, että pidän liikunnasta, jonka pystyn naamioimaan ihan muunlaiseksi ajanvietteeksi! Uskotte siis varmaan, että minua ei saa kirveelläkään punttisalille tai jumppatunnille hyppelehtimään.
Nyt olen kyllästynyt tähän ainaiseen itseinhoon ja läskiperseilyyn ja VAADIN MUUTOSTA! Paha vain, että joudun ihan itse sen muutoksen toteuttamaan eikä muutos tule varmastikaan olemaan helppo, eikä varsinkaan kovin nopea.
Kommentit