Jos eilen fiilis oli harvinaisen latistunut, niin se ei ollut vielä mitään tähän päivään verrattuna! Pikkusälli ulvoi yöllä semmoiset kaksi ja puoli tuntia. Ajattelin, että nuha siellä vielä vaivaa, mutta tänään hoksasin, että hampaitahan sieltä on tulossa, eli huonoja öitä on varmaan tulossa lisää. Eilenkin jätkä doupattiin nukkumaan mennessä särkylääkkeellä, eikä se silti auttanut kuin puolikkaan yön verran.

Jostain ihmeestä kaivoin kuitenkin voimaa lähteä aamupäivällä kävelylle Pikkusällin kanssa! Ehkä voimanlähteenä toimi oma peilikuva ja se tosiasia, etten ollut viime torstain jälkeen harrastanut pätkääkään liikuntaa. SIIS KOKONAISEEN VIIKKOON. Kelikin sattui olemaan ihan mukava, joten ei muuta kuin ulos. Tunti vierähti ihmeen miellyttävästi, vaikka kaikenlaiset kyrsiintyneet ajatukset meinasivat alkumatkasta täyttää pään. Minulla on usein kävelyllä tai vaikkapa bussissa matkustaessa pitempiä matkoja tapana kehitellä päässäni jotain lennokkaita tarinoita ja juonenkäänteiden kehittely on hitaasti vaihtuvien maisemien tuijottamista parempaa ajanvietettä. Parasta tarinoinnissa on, että jos idea on tarpeeksi hyvä, samaa tarinaa voi jatkaa seuraavillakin lenkeillä, eikä pääse tylsyys iskemään.

Mutta ei yksi tunnin pyrähdys ulkona mitään ihmeitä saanut aikaan. Selkä tuntuu jumittavan ihan koko mitalta ja vasemmassa lonkassa / reisiluun yläpäässä tuntuu aina vaan vaimeaa kolotusta kävellessä, ihan kuin luun pää hankaisi hiukan johonkin. Lisäksi minua väsyttää edelleen aivan törkeästi ja kaiken huipuksi Kiloklubin ruokalaskuri on tällä hetkellä pois toiminnasta!!!

Minulla on tavallisesti tietokone päällä koko päivän, ja niinpä kirjaan päivän syömiset mielelläni Kiloklubiin melkeinpä reaaliajassa! Nyt on ihan orpo olo, kun on lounaasta asti eväät merkkaamatta laskuriin. Muutenkin olen tänään syönyt melko tavalla erilaisia juttuja mitä yleensä, joten ei oikein voi edes turvautua ruokiin, joita olen aiemmin syönyt useampanakin päivänä. Luulisi kyllä, että tuollainen vika korjattaisiin aika nopeasti, koska sivusto on kuitenkin hyvin suosittu.

Hirveän vahvasti ei ole mennyt tänään muutenkaan. Kaipa tämä väsymys nostattaa itkuherkkyydenkin tappiin. Minun piti tänään lähteä alusvaateostoksille, pitkästä aikaa oikein meikkasinkin, mutta sitten rupesin pillittämään tätä väsynyttä ja raihnaista oloani, enkä sitten viitsinyt ripsarit poskilla lähteä minnekään. Täytyy koittaa paremmalla onnella joku toinen päivä.

Mutta toisaalta, kun nyt tuota alusvaateasiaa rupean ajattelemaan: kannattaakohan vielä tässä vaiheessa niitä hankkia? Mitä jos... tai siis KUN laihdun, jäävätkö uudet liivit heti isoiksi? Imetys toki on tehnyt tehtävänsä itse tissien suhteen ja ne ovat aika onnettomat lätyt tänä päivänä, eli vaikka laihtuisin, tuskin se näihin nahkaläpysköihin hirveästi vaikuttaa. Sen sijaan toivoisin kovasti, että jatkossa tarvitsisin esimerkiksi ympärysmitan 80 liivejä, kun nyt sopiva(hko) ympärysmitta on 85 cm. Oikeastaan en tällä hetkellä edes tiedä, mikä on oikea liivikokoni. Viimeksi, kun yritin ostaa rintsikoita, oikein mikään ei tuntunut sopivalta. Siinä kuppikoossa, jota luulin oikeaksi, tisseille näytti jäävän ihan liikaa tilaa ja kun koitin pienempää, rinnat pursuilivat kupeista ulos, minkä en uskonut olevan enää edes mahdollista.

Sitä virhettä sentäs en tehnyt tänään, että olisin käynyt vaa'alla. Aamun kävelyllä, kun kaikenlaisia kitkeriä mietteitä pyöri päässä, rupesin yhtäkkiä miettimään, että varmaan jo tämä kaikenlainen negatiivisuus ja jatkuva, vähintäänkin lievä v*tutus myrkyttää kaikki onnistumisen mahdollisuuteni tässä laihduttamisessa. En tosiaan mitään hirveän riemukkaita ajatuksia siihen hätään onnistunut keksimään, mutta onneksi mielikuvitukseni saatteli minut edes viihdyttävän tarinan lähteille. Ehkä jatkan sitä huomenna.