tiistai, 11. marraskuu 2014

-15 kg

Jos flunssasta ja eritoten kurkkukivusta jotain hyviä puolia pitää löytää, niin ruokahalun vähentäjänä toimivat väliin mainiosti. Olen ollut viikon räkätaudissa, en edes kuumeessa mutta alkuun oli kova kurkkukipu ja sitten yskä sekä lopulta iski vielä nuhakin, ja vaa'alla on nähtävissä, ettei ole ihan normaaliin tapaan huvittanut syödä, kun olo on aika naatti eikä mikään oikein edes maistu miltään, kun on kaikki röörit tukossa. Sinnikkäästi olen silti käynyt kävelylenkeillä jaksamisen mukaan - ja mikä olennaisinta, en ole sortunut mihinkään lohtumässäilyyn. 

Viikonloppu vierähti isänpäivän vietossa vanhempieni luona ja onnistuin jopa siellä välttämään pahimmat keksipakettien houkutukset! Tokihan reissussa herkuteltiinkin, mutta ei nyt kuitenkaan aivan taukoamatta, kuten aika usein käy. Äitikin naljaili minulle karkkilakostani, että huijaan itseäni, kun kieltäydyn karkeista mutta syön silti keksejä, mutta pääsin napauttamaan kerrankin, että nyt en ole muuten vetänyt keksin keksiä (siihen mennessä, myöhemmin söin kyllä pari, ja tarkennettakoon että pari KAPPALETTA, enkä paria kiloa...)!

Tänä aamuna punnitsin itseni ja olin suorastaan säikähtää: 61,3 kg!!! Olen nyt siis tasan 15 kiloa kevyempi kuin noin kaksi vuotta sitten, kun tämän blogin aloitin! Ja koska toissa kesän aikana tuli takapakkia lähes alkuperäisille lukemille, selkeämmän kuvan painonpudotuksesta saa, kun huomioi sen, että tämän vuoden aikana olen karistanut sellaiset 13-14 kiloa. 

Ja tottakai täytyy taas laittaa väliaikakuvia näytille, vaikken noissa nyt suuria eroja näekään. Vasemmalla siis tänään otetut kuvat ja oikealla elokuiset, joissa painoin 64 kg. 

etu.jpg etu.jpg

sivu.jpg sivu.jpg

taka.jpg taka.jpg

Kuvien perusteella vartaloni iki-inhokkikohtakin, eli reidet, näyttäisivät hieman hoikentuneen, ja keskimmäiset kuvat kielivät vatsan hienoisesta pienentymisestä. Mahtavaa! Olen niin tyytyväinen! Ja koska kuudenkympin alitukseen ei ole edes paha matka (ainakaan siis lukuina, käytännöstä en mene sanomaan!), niin ehkä sen voisin kuitenkin ottaa lopulliseksi (?) tavoitteeksi!

Kyllähän tässä haastetta riittää, kun edessä on joulu ja pyöräkelit taitavat olla tältä vuodelta ohi ja täytyy tyytyä kevyempiin liikuntamuotoihin. Mutta olin jo valmis tyytymään siihen 64 kilon tienoilla pyörimiseen, joten tuskin tässä suurta itkua pääsee, vaikkei paino tästä suostuisi putoamaankaan enää. 

Jos vielä tulevana kesänä lukemat ovat tällä mallilla - kehtaisikohan sitä hankkia elämänsä ensimmäiset bikinit???

keskiviikko, 29. lokakuu 2014

Uusi tavoite mielessä?

En ole nyt ihan tuoreeltaan vaa'alla käynyt, koska on SE aika kuukaudesta turvotuksineen, ja olipa edellinen perjantai sekä lauantaikin melkoista syöpöttelyä. Ihmeekseni sain sentään sunnuntaina syötyä kutakuinkin siihen tapaan, mitä keskiverto arkipäivänä. Olisinkohan maanantaiaamuna hätäiseen tsekannut vaakalukeman ja se oli kyllä lähempänä 64:ää kuin 62,X kiloa! Mutta se olikin näitä "Ei! En hyväksy tätä lukemaa, koska nönnönnöö". Voisin taas perjantain kunniaksi katsastaa, mitä vaaka silloin näyttää - ja jälleen kerran lähteäkseni vielä samana iltana viihteelle kerryttämään vähän täytettä vararenkaaseen!

Tässä ei varmaankaan loppuvuonna paino hirveästi pääse putoamaan ja pahimpana herkkujen taivaana tai helvettinä, miten sen nyt sitten ajatteleekin, häämöttää tietenkin joulu. Mutta olen nyt joka tapauksessa saanut pudotettua sen ja ylikin, minkä verran asetin tavoitteekseni aloittaessani tätä blogia, ja nyt on ollut vähän tällaista nykylukeman ylläpitoon tähtäävää meininkiä ja näiden blogikirjoitusten tasokin on ollut vähän tämmöistä hohhoijaa-settiä. Niinpä olen miettinyt, että olisiko tässä vielä jotain tavoiteltavaa tai kokeiltavaa?

Ei sillä, ettenkö olisi nykytilanteeseen jo todella tyytyväinen. Tokihan minulla on edelleen varaa laihtua, mutta toisaalta siihen ei ole mitään kovin suurta tarvetta enää. Liikunnasta on tullut liki jokapäiväinen tapa, ihme kyllä, ja olen syksyn mittaan koittanut harrastaa sitä myös pikkuisen monipuolisemmin. Jos ennen kävin pääasiassa vain pyöräilemässä tai kävelylenkeillä, niin alkusyksystä tosiaan aloitin lihaskuntojumpan, jota on kerran viikossa, ja suurin ihme on se, että saatan kesken kävelylenkin pistää hölkäksi! En kylläkään jaksa vielä kovin pitkiä matkoja hölkäten, mutta eiköhän se pienikin hölkkäpätkä ole aina parempi kuin se, ettei hölkkäisi pätkääkään. Lisäksi hankin aivan äskettäin itselleni hyppynarun ja yhden kerran, jonka kesto oli runsas 15 min, kokeiltuani sanoisin, että on sekin aika hengästyttävää ja paikat kipeyttävää hommaa! Porukoilta ammoin sosialisoimani stepperi löysi pitkästä aikaa tiensä varastosta olkkariin, en sitä ole kyllä vielä käyttänyt yhtään, mutta ehkä vielä jonain päivänä, kun ei enää pyöräilemäänkään ilkeä lähteä...

Eli tosiaan, pyöräilykauden loppumiseen olen koittanut varautua ja varustautua ja syömiset pysyvät sopivasti aisoissa. Okei, herkkupöydän ääreen päästyäni en voi sanoa samaa, mutta sehän se idea onkin, ettei sitä herkkua mätä joka käänteessä, kuten esim. viime vuonna näihin aikoihin. Karkkilakkoni, joka siis sallii yhden karkkipäivän kuukaudessa (ja silloin saa syödä myös sipsejä jne), on pitänyt hyvin, mutta joulukuuksi kehitän varmaan jotain helpotuksia, ettei joulu menisi pelkäksi avonaisten konvehtirasioiden äärellä kärvistelyksi (ja ettei sitten karkkipäivänä tulisi ahmittua kolmea konvehtiloodallista kerralla..!) En vain ole päättänyt, että millaiset lakkosäännöt teksin joulukuuksi. Ehkä sallin tyyliin x kpl karkkipäiviä, jotka saan käyttää silloin kun haluan. No tämä on mietinnässä, marraskuun vedän joka tapauksessa yhden karkkipäivän taktiikalla vielä. 

Joulun jälkeen ensimmäinen tavoite lieneekin paluu 63-64 kiloon joulupöhön jäljiltä. Ehkä voisin kokeilla jotain tiukkislinjaa tammikuulla, jättäisi vaikka ainakin sen karkkipäivän pois jos ei muuta. Mutta entäpä sitten?

Olen leikitellyt ajatuksella, että olisikohan minun mahdollista (tai edes järkevää) kokeilla, saisinko esimerkiksi ensi vuoden aikana painoni alkamaan numerolla 5??? Tuntuu aika utopistiselta, en ole varmaan "ikinä" painanut alle 60 kiloa, en ainakaan aikuisiällä enkä varmaan enää edes yläasteella! Mutta voisihan sitä kokeilla, vai voisiko? Tarkoitus ei siis olisi kokeilla mitään radikaaleja konsteja tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi, eli alkuun koittaisin mennä suunnilleen samoilla millä nytkin ja katsoa, junnaako painolukema samassa vai onko mitään hidasta laskua näkyvissä, ja jos vain junnaa, niin sitten pitäisi pohtia, voisiko syömisen suhteen tehdä jotain?

Joo, syömisissäni on todellakin parantamisen varaa, ikuisuusongelmanihan on suosituksia vähäisempi kasvisten syönti ja se, että kun kerran herkutellaan, silloin herkutellaankin kunnolla. Eli kontrolli pettää heti, kun on jotain pullankänttyä tarjolla. Olen pitkään aikonut tsekkausmielessä kirjata muutaman päivän syömiset Kiloklubin laskuriin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kiinnostaisi vaan nähdä, millaisia kalorimääriä tulee syötyä, kun olen tosi huono niitä arvioimaan ilman mitään laskureita. Eipä sitä kai ainakaan pahasti liikaa tule mätettyä, kun paino ei ole kääntynyt nousuun, mutta laadullisesti pystyisin varmasti syömään paremminkin. Sitä ei vaan niin hirveästi jaksa ruveta asiaa tutkailemaan, kun kerran tilanne on se, että paino on OK eikä ainakaan nouse. 

No joo... En tiedä, jääkö tuo kuudenkympin alitustavoite vain sanahelinäksi, katsotaan nyt ensin, millainen urakka on joulukilojen kanssa! Ja mitä kiloja tässä vielä ehtii kertyä jo joulua ennen, kun heti ylihuomenna on biletystä tiedossa...

perjantai, 17. lokakuu 2014

Uutta lukemaa vaa'alla

Olipahan aamulla yllätys, kun vaaka näytti lukemaa 62,9 kg!!! Tästä on tietysti osittain kiitteleminen taannoisia vatsavaivojani, jotka muuten ovat nyt täysin parantuneet, mutta kuvittelin kyllä, että se noin kilo, mikä kolmen viikon ripuloinnin jälkeen iloisesti karisi, olisi tullut nopeasti takaisin mahan toiminnan palauduttua normaaliksi. 

Painoni junnaili pitkään siinä 64 kilon paikkeilla ja jotenkin ehdin jo ajatella, että ehkä tämä on nyt sitten se lukema, johon painoni tulee jämähtämään, ja että siihen se myös SAA jämähtää, plus että koitan pitää siitä huolen, että paino myös PYSYY jämähtäneenä samoille luvuille. No, jos paino nyt kuitenkin varovaisesti vielä putoaa, niin antaa mennä vaan, kyllä täältä vielä löytyy kosolti ylimääräistä! Painoindeksi on nyt 24, normaalin puolella toki, mutta normaalialueen yläpäässä kuitenkin. 

Kotiäidin arki ei siis ole (ainakaan vielä!) näkynyt vaa'alla huonona kehityksenä, kuten pelkäsin. Olen koittanut huolehtia siitä, ettei kaapeista löytyisi mitään turhia naposteltavia, vaikka välillä huomaan kyllä kauhaisevani suuhuni kourallisen jotain lasten muroja (tosin ovat Elovena-merkkisiä, eivätkä mitään sokerissa pyöriteltyjä ällömuroja). Liikkumassa olen koittanut käydä lähes päivittäin, ja ulkona on riittänyt haravoitavaa.

No, lopuksi on kuitenkin todettava, että en taida saada nauttia uudesta painoluvusta pitkään tällä erää. Ainahan teen uudet vaakaennätykset perjantaisin ja nimenomaan vielä juuri sellaisina perjantaipäivinä, kun odotettavissa on jotain ohjelmaa, johon sisältyy herkuttelua ja ehkä jopa alkoholipitoisia juomia. Tänä iltana on luvassa molempia, ja mahdollisesti heti huomenna on tiedossa lisää tuota herkkuttelupuolta. Mutta joka tapauksessa, kiva huomata, että painoni on varovaisessa laskusuunnassa edelleen!

torstai, 16. lokakuu 2014

Sekaisin pillereistä!

Pitää varmaan heti alkuun mainita, että ei pidä ottaa otsikkoa aivan kirjaimellisesti, sillä mistään vitamiineja tms. kummemmasta ei ole kyse!

Minulla on tapana vähän kausittaisesti innostua vitamiinivalmisteista sun muista vastaavista. On minulla myös pari "vakiotuotetta", mitä olen käyttänyt päivittäin jo pitkään, eli maitohappobakteerikapselit sekä kalkkitabletit. Pari päivää sitten tilasin Fitnesstukku.fi -verkkokaupasta paria uutta tököttiä ja kun eilen aamulla aamunappeja napsiessani mietin, että kun nyt jo vetäisen aamulla pienen kourallisen vitamiineja sun muita ja siihen päälle tulee vielä pari tuotetta lisää, niin rupesi suorastaan naurattamaan!

Alunperin minun piti tilata vain risiiniöljyä sieltä Fitnesstukusta. En kuitenkaan risiiniöljyn laksatiivisten vaikutusten takia, vaan siksi, että jossain kehuttiin risiiniöljyn edesauttavan ripsien (kuten myös hiusten) kasvua. Olen jostain keväästä asti kummastellut omaa tukanlähtöäni, ja ripseni nyt ovat aina olleet olemattomat niin väriltään, pituudeltaan, paksuudeltaan kuin tuuheudeltaankin ja ajattelin, että kokeillaan nyt ainakin, ei kai nämä tästä enää ainakaan surkeammiksikaan voi mennä. 

Tukanlähtöongelmiin liittyy sekin, että samalla päätin tilata myös erästä jodivalmistetta sekä seleeniä. Luin hiljattain, että jodinpuute voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa muistuttavia oireita, ja kilpirauhastahan olin jo vähän aikaa sitten valmis syyttämään tästä karvanlähdöstä, ainaisesta väsymyksestä, kuukautiskierron sekoilusta ja vaikka mistä. Meillä on ties miten pitkään ollut käytössä jodioimatonta suolaa ja vasta äskettäin mies oli vaihteeksi ostanut myös jodioitua versiota (ja ensiavuksi olenkin syönyt sitä suoraan paketista...) Jostain toisaalta puolestaan luin, että jodin kanssa kannattaisi myös nauttia riittävästi seleeniä, joten tilasinpa sitten sitäkin samalla. 

Lähipäivinä pakettini varmaan saapuukin postiin, mutta minkäs pilleripurkkien kaveriksi nämä uutukaiset pääsevätkään? Kaapista löytyy siis maitohappobakteerien ja kalkin lisäksi D- ja B-vitamiinia, mäkikuismaa sekä sinkkiä. Myös kofeiinitabletteja löytyy parantamaan tilapäistä, ylenmääräistä haukottelua. Sinkkiä ostin joku aika sitten myöskin torjumaan hiustenlähtöä ja vitamiineilla ja mäkikuismalla koitan torjua väsymystä ja yleistä tympäännystä. Mainitsinkin aiemmin aloittaneeni mäkikuismatablettien käytön mielialan laskun vuoksi, mutta nyt olen napsinut sitä aika epäsäännöllisesti ja tarkoituksena on lähinnä napostella paketti tyhjäksi ennen päiväyksen umpeutumista, ja aika näyttää, onko tarvetta ostaa sitä lisää. Sama B-vitamiinin kanssa, syön nykyisen purkin tyhjäksi ja katsotaan, onko jodikuurista mihinkään. 

Kuurista puheenollen, mainitsin tuolla yhdessä aiemmassa kirjoituksessani unikuurin pohtiessani, olisiko unenpuute se ilmeisin selitys olotilalleni. Varmasti se on ainakin melko iso osa totuutta. Näin työttömänä olen ehtinytkin nukkua enemmän kuin työssäkäyvänä, eli jotain iloa sentään on siitä, ettei ole työtä. Mutta kohta on pidempien unien lisäksi plakkarissa sellaiset aseet, että jos ei pian tukka ala pysyä päässä ja mieli virkistyä, niin johan on ihme! 

Mieliala on kieltämättä ollut nousussa muutenkin, vaikka työttömänä olenkin. Pojat käyvät yhä päivähoidossa, vaikkakaan eivät joka päivä vaan suunnilleen kolmena päivänä viikossa, ja ne päivät koitan käyttää tehden asioita, joista on hyötyä a) omalle hyvinvoinnilleni ja b) koko perheelle. Eli käytännössä teen erinäköisiä koti- ja rästitöitä alta pois ja käyn pyöräilemässä/kävelyllä. Yksinolo on viime vuosina ollut sen verran harvinaista herkkua, että nautin valtavasti niistä hetkistä kun olen kotona ihan vaan yksinäni, vaikkakin kuluttaisin aikani niinkin tylsästi kuin imuroimalla ja pyykkäämällä! 

Yritän ajatella siten, että ehkä tämä työttömyysvaihe tässä kohden elämää voi olla ihan mukavaakin aikaa tavallaan, kun saa tietyllä tavalla ladata akkujaan. Ja kun otetaan vielä avuksi miljoona eri pilleripurkkia, niin jospa se vielä tehostaisi vaikutusta - vai onko kroppani kohta vain enemmän sekaisin..?

sunnuntai, 28. syyskuu 2014

Ei jännitä enää...

Hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät: vatsani ei enää ole sekaisin. Lauantaina oli varsin juhlava tunne, kun sai äheltää pönttöön ensimmäisen kiinteän pökäleen lähes kolmen viikon löysäilyn jälkeen! Toki maha pitää vielä omia pulinoitaan, mutta uskon sen johtuvan lähinnä viikonlopun erittäin herkkupitoisesta ruokavaliosta. Taisipa käydä niin, että 63 kg:n alittaminen jäi tältä erää vain haaveeksi. 

Haaveeksi jäi myös uusi työpaikka, eli siinä tulikin sitten se huono uutinen. Perjantaina sain tiedon, että minua ei valittu siihen hommaan, johon liittyvässä haastattelussa hiljattain kävin. Huokaus. Ehdin jo olla toiveikas. 

Jäljellä olevien työaamujen määrän laskemiseen ei tarvita enää edes kaikkia yhden käden sormista. Olo on tosi pettynyt ja surullinen, vaikka olen kesästä asti koittanut varautua tähän eikä töiden loppuminen edes ollut mikään jymy-yllätys, kun on pitkin vuotta saanut kuulla kaikenlaisista säästökuurisuunnitelmista, määräaikaisuuksien karsimisesta ja muusta ajan hengen mukaisesta meiningistä. 

Sen lisäksi, että työttömäksi jääminen vituttaa, olo on myös ällöttävän turvonnut! Työttömyyden myötä alkaa myös se iänikuinen tappelu, että miten pitää mielihalunsa kurissa kotioloissa. Töissä ei pahemmin pysty harrastamaan mitään ylimääräistä napostelua, kun taas kotona on vaarallisen helppoa heittää kaapista huiviin milloin mitäkin ja milloin milläkin tekosyyllä, tai ihan syyttäkin.