Minun ei ole koskaan tarvinnut itse murehtia joulun tarjoiluista, jos ei äitini ruuanlaittoapurina toimimista lasketa. En ole nimittäin kertaakaan viettänyt joulua vain omassa kodissa/kämpässä, vaan lähes joka joulu olen ollut vanhempieni luona ja muutama aatto on vietetty anoppilassa. Joskus olenkin miettinyt, mitä laittaisin joulupöytään, jos ei tarvitsisi piitata kuin oman perheen mieltymyksistä.
En piittaa yhdestäkään ns. joululaatikosta, eikä mieheni liioin, eli ne jäisivät pois heti ensimmäisinä. Joulupöydästämme ei myöskään löytyisi rosollia eikä italiansalaattia. Jos jotain tuhdimpaa salaattia pitäisi laittaa tarjolle, se voisi olla ehkä jotain perunasalaattia, tai sitten, jos intoa riittäisi, saattaisin pykätä vähän jotain kana-riisi-salaattia. Joku tonnikalasalaattikin maistuisi minulle, mutta tuskin miehelle. Graavikalastakaan emme välitä emmekä silleistä, mutta uunissa paistettua lohta todennäköisesti laittaisimme.
Pääosaa kuitenkin esittäisi liha: kinkku, lihapullat ja karjalanpaistikastike! Ja tietysti keitettyjä perunoita, ja varmaan myös kananmunia. Myös jotain kevyttä vihersalaattia. Paljolti siis samaa mitä aina vanhempieni luona, mutta pois jäisi muutama laji.
Toinen pohdiskelun aihe onkin se, milloinkahan mahtaa koittaa ensimmäinen joulu, jota vietämme omassa kodissamme?! Omat vanhempani viettävät joulua kotonaan taatusti niin kauan, kun vain äitini vanhemmissa henki pihisee - he kun ovat joulun vakiovieraat enkä osaa kuvitella tilannetta, että joku aatto vanhempani päättäisivätkin tempaista, viettää joulun jossain muualla ja jättää äitini vanhemmat aatoksi "yksin". Mamma ja pappa jaksavat takuulla porskuttaa vielä vuosia, joten en usko, että siellä suunnalla on tulossa muutoksia jouluperinteisiin vielä pitkiin aikoihin. Ei edes ruokapöytään - joka vuosi äiti vannoo, että "ensi jouluna keksin kyllä jotain uutta ruokapöytään", mutta vuodesta toiseen sieltä löytyy aina samat laatikot, rosollit sun muut. Äiti väittää, että "en minä näitä laatikoitakaan tekisi joka sorttia, mutta kun nuo vanhukset niistä tykkäävät", ja mamma vieläpä tekee laatikoitten valmistuksesta helppoa antamalla äidille laatikkotarpeet raakana "taikinana" jota ei tarvitse kuin laittaa ajoissa vuokaan ja uuniin.
Jos minulle olisi tulossa kotiin jouluvieraita, pitäisikö minun silti laittaa tarjolle inhoamiani joululaatikoita sen takia, jos vaikka vieraat sattuvat niistä tykkäämään? Ehkä jotain yhtä sorttia vielä voisinkin laittaa, mutta pääasiassa noudattaisin varmaan sitä periaatetta, että laitan sellaista mistä oma porukka pitää ja vieraat syökööt sitä mitä on tarjolla. Kun lajeja on paljon tarjolla, jämää jää aina ihan tolkuttomasti, enkä oikein innostuisi ajatuksesta, että minulle jäisi hirveä kasa pahaa ruokaa heitettäväksi roskiin. Ja usein porukka valittaa jo melkeinpä ennen joulua, että jouluruoka pursuaa jo korvista ulos, joten eiköhän porukka selviytyisi joulusta välillä ilman pakollisia laatikoitakin!
Mutta joo, taitaa kulua vuosikaudet ennen kuin joudun/saan itse ottaa vetovastuun joulutarjoiluista. Onhan omien vanhempieni lisäksi olemassa tietenkin miehen vanhemmat, ja he nyt ovat niin omiin kaavoihinsa kangistuneita, etten oikein usko, että heistä se olisi kovinkaan riemastuttavaa, jos heidät kutsuisi meille syömään sen sijaan, että he saisivat itse kokkailla itselleen mieluisia jouluruokia. Anoppilan joulumenu on muutenkin huomattavan kalaisa verrattuna siihen sian paljouteen, jota minun vanhempieni joulupöydästä löytyy. Appivanhemmilleni mahtaisi olla pettymys, jos he eivät saisi jouluna syödä sen seitsemää sorttia kalaa.
Entäpä sitten joulun makoisat herkut? Äitini koittaa joka joulu kehitellä jotain uutta jälkiruuaksi, jotta saisi edes jotain vaihtelua jouluruokiinsa. Uusin villitys on juustokakut, ja hän jo uhkasi langettaa juustokakun väsäämisen minun tehtäväkseni. No, se on kyllä ihan mieluisaa puuhaa, kun lopputulos on yleensä aika herkullinen! Joulutortut ovat hyviä, mutta harvemmin niitä viitsimme aatoksi laittaa, kun ei sitä oikein raskaan ruuan päälle jaksa enää mitää voitaikinaa nieleskellä. Äitini ottaa hirveän stressin kahvipöydän antimista: kaiken pitäisi olla itse värkättyä pikkuleipiä myöten ja kuivaa kakkuakin pitäisi olla ainakin kahta eri laatua, ja lopulta niitä juuri kukaan ei jaksa syödä, hyvä kun ruuan päälle jaksaa sen varsinaisen jälkkärin sekä yhden piparin. Itse en tuntisi tuskaa, vaikka ostaisin piparit ja keksit joulupöytääni kaupasta.
Ja mikäs olisikaan jouluisampi herkku kuin suklaa, etenkin konvehtien muodossa? Sitähän tulee yleensä vedettyä päiväkausia putkeen: heti kun aamulla herää, pitkin päivää, ennen ruokaa ja ruuan jälkeen, ja illalla ennen nukkumaanmenoa voi vielä heittää parit wiener nougatit huuleen.
Kuulostaapa houkuttelevalta, mutta jos vaaka osaisi lukea, se varmaan pyörtyisi tämän tekstin jälkeen. Mutta ehkä sen kannattaisi hakeutua vaikkapa jonnekin onnettomien henkilövaakojen vertaistukiryhmään, ei taida meinaan olla mitenkään harvinainen ilmiö, että moni joulun juhlija on vuoden vaihduttua hieman tuhdimmassa kunnossa kuin vielä oli ennen joulua.
En piittaa yhdestäkään ns. joululaatikosta, eikä mieheni liioin, eli ne jäisivät pois heti ensimmäisinä. Joulupöydästämme ei myöskään löytyisi rosollia eikä italiansalaattia. Jos jotain tuhdimpaa salaattia pitäisi laittaa tarjolle, se voisi olla ehkä jotain perunasalaattia, tai sitten, jos intoa riittäisi, saattaisin pykätä vähän jotain kana-riisi-salaattia. Joku tonnikalasalaattikin maistuisi minulle, mutta tuskin miehelle. Graavikalastakaan emme välitä emmekä silleistä, mutta uunissa paistettua lohta todennäköisesti laittaisimme.
Pääosaa kuitenkin esittäisi liha: kinkku, lihapullat ja karjalanpaistikastike! Ja tietysti keitettyjä perunoita, ja varmaan myös kananmunia. Myös jotain kevyttä vihersalaattia. Paljolti siis samaa mitä aina vanhempieni luona, mutta pois jäisi muutama laji.
Toinen pohdiskelun aihe onkin se, milloinkahan mahtaa koittaa ensimmäinen joulu, jota vietämme omassa kodissamme?! Omat vanhempani viettävät joulua kotonaan taatusti niin kauan, kun vain äitini vanhemmissa henki pihisee - he kun ovat joulun vakiovieraat enkä osaa kuvitella tilannetta, että joku aatto vanhempani päättäisivätkin tempaista, viettää joulun jossain muualla ja jättää äitini vanhemmat aatoksi "yksin". Mamma ja pappa jaksavat takuulla porskuttaa vielä vuosia, joten en usko, että siellä suunnalla on tulossa muutoksia jouluperinteisiin vielä pitkiin aikoihin. Ei edes ruokapöytään - joka vuosi äiti vannoo, että "ensi jouluna keksin kyllä jotain uutta ruokapöytään", mutta vuodesta toiseen sieltä löytyy aina samat laatikot, rosollit sun muut. Äiti väittää, että "en minä näitä laatikoitakaan tekisi joka sorttia, mutta kun nuo vanhukset niistä tykkäävät", ja mamma vieläpä tekee laatikoitten valmistuksesta helppoa antamalla äidille laatikkotarpeet raakana "taikinana" jota ei tarvitse kuin laittaa ajoissa vuokaan ja uuniin.
Jos minulle olisi tulossa kotiin jouluvieraita, pitäisikö minun silti laittaa tarjolle inhoamiani joululaatikoita sen takia, jos vaikka vieraat sattuvat niistä tykkäämään? Ehkä jotain yhtä sorttia vielä voisinkin laittaa, mutta pääasiassa noudattaisin varmaan sitä periaatetta, että laitan sellaista mistä oma porukka pitää ja vieraat syökööt sitä mitä on tarjolla. Kun lajeja on paljon tarjolla, jämää jää aina ihan tolkuttomasti, enkä oikein innostuisi ajatuksesta, että minulle jäisi hirveä kasa pahaa ruokaa heitettäväksi roskiin. Ja usein porukka valittaa jo melkeinpä ennen joulua, että jouluruoka pursuaa jo korvista ulos, joten eiköhän porukka selviytyisi joulusta välillä ilman pakollisia laatikoitakin!
Mutta joo, taitaa kulua vuosikaudet ennen kuin joudun/saan itse ottaa vetovastuun joulutarjoiluista. Onhan omien vanhempieni lisäksi olemassa tietenkin miehen vanhemmat, ja he nyt ovat niin omiin kaavoihinsa kangistuneita, etten oikein usko, että heistä se olisi kovinkaan riemastuttavaa, jos heidät kutsuisi meille syömään sen sijaan, että he saisivat itse kokkailla itselleen mieluisia jouluruokia. Anoppilan joulumenu on muutenkin huomattavan kalaisa verrattuna siihen sian paljouteen, jota minun vanhempieni joulupöydästä löytyy. Appivanhemmilleni mahtaisi olla pettymys, jos he eivät saisi jouluna syödä sen seitsemää sorttia kalaa.
Entäpä sitten joulun makoisat herkut? Äitini koittaa joka joulu kehitellä jotain uutta jälkiruuaksi, jotta saisi edes jotain vaihtelua jouluruokiinsa. Uusin villitys on juustokakut, ja hän jo uhkasi langettaa juustokakun väsäämisen minun tehtäväkseni. No, se on kyllä ihan mieluisaa puuhaa, kun lopputulos on yleensä aika herkullinen! Joulutortut ovat hyviä, mutta harvemmin niitä viitsimme aatoksi laittaa, kun ei sitä oikein raskaan ruuan päälle jaksa enää mitää voitaikinaa nieleskellä. Äitini ottaa hirveän stressin kahvipöydän antimista: kaiken pitäisi olla itse värkättyä pikkuleipiä myöten ja kuivaa kakkuakin pitäisi olla ainakin kahta eri laatua, ja lopulta niitä juuri kukaan ei jaksa syödä, hyvä kun ruuan päälle jaksaa sen varsinaisen jälkkärin sekä yhden piparin. Itse en tuntisi tuskaa, vaikka ostaisin piparit ja keksit joulupöytääni kaupasta.
Ja mikäs olisikaan jouluisampi herkku kuin suklaa, etenkin konvehtien muodossa? Sitähän tulee yleensä vedettyä päiväkausia putkeen: heti kun aamulla herää, pitkin päivää, ennen ruokaa ja ruuan jälkeen, ja illalla ennen nukkumaanmenoa voi vielä heittää parit wiener nougatit huuleen.
Kuulostaapa houkuttelevalta, mutta jos vaaka osaisi lukea, se varmaan pyörtyisi tämän tekstin jälkeen. Mutta ehkä sen kannattaisi hakeutua vaikkapa jonnekin onnettomien henkilövaakojen vertaistukiryhmään, ei taida meinaan olla mitenkään harvinainen ilmiö, että moni joulun juhlija on vuoden vaihduttua hieman tuhdimmassa kunnossa kuin vielä oli ennen joulua.
Kommentit