"Tänään vielä mässäilen, mutta en enää huomenna..." Tuota ja tuon tyyppistä ajatustapaa sovellan hyvin mieluusti. Miten monena sunnuntaina olenkaan "päättänyt", että huomenna ryhdistäydyn. Ja miksi juuri sunnuntaina? Ehkä olen vähän kontrollifriikki, mutta minulle ei tulisi mieleenkään aloittaa laihdutusta, karkkilakkoa tai mitään vastaavaa keskellä viikkoa!

Viime viikolla kävin (tuloksetta) alusvaateostoksilla ja sovituskopissa sain kai viimein yliannoksen omaa peilikuvaani. Eikä myöskään toivoton vaatteiden sovittelu auttanut asiaa yhtään. Eilen tietysti vielä vetelin kahvipöydän antimia kaksin käsin kyläillessäni kaverini luona, mutta nyt on OIKEASTI se huominen, johon olen tämän(kin) projektin aina lykännyt!

Kaivoin esiin vanhan ystäväni Kiloklubin
(voi tottamooses, olen yrittänyt laihtua joskus ennenkin!), koska olen huomannut, että syömisten kirjaaminen ylös jonnekin, vaikka vain paperilapulle kaloreita laskematta, auttaa pitämään syömisiä kurissa. Sitä ei vain halua kirjoittaa siihen lappuun tai kalorilaskuriin, että "7 suklaakeksiä", kun sitten se lukee siinä ja se muistuttaa omasta heikkoudestani! Niin, ja nythän en huijaa ja jätä kirjaamatta niinä päivinä, kun menee todellakin läskiksi... Ei, vaan nyt paiskataan totuus tiskiin!

Totuuden tiskiin laittamisesta tuli mieleen, että ehkä pitäisi ottaa joku motivaatiovalokuva. Vaikka kroppani näkeminen vähissä vaatteissa motivoi lähinnä piiloutumaan säkkiin ja vetämään verhot kiinni... Mutta JOS vaikka läväyttäisi kunnon maha-persemakkarakuvan nettiin näkyviin, niin voisin katsoa kuvaa silloin, kun oikein tekee mieli sortua mässäilemään! Ehkä teen sen huomenna, hahah!

Tänään olin pitkästä aikaa ulkoilemassa. Pistin Pikkusällin rattaisiin ja läksin kävelylle. Lähtiessäni tosin vilkaisin pyykeistä notkuvaa pyykkitelinettä ja ehdin jo kirota, että perkele, mennä nyt haaskaamaan aikaani ulos, kun yhtä hyvin voisin pistää pojan päiväunille sisälle ja korjata sillä välin pois pyykit, tiskit... ja sitten ehtisin ehkä NAUTTIA hetken olostani tekemättä mitään järkevää (joka usein ennen tarkoitti jotain pientä syömistä).
Jep, en koe lenkkeilyä minään suurenmoisena nautintona, vaan ne harvat hetket päivässä kun lapset nukkuvat, olisi ihanaa käyttää niin, ettei tarvitsisi koko ajan sinkoilla jonnekin ja jos on kotitöitä rästissä, ne on mukava tehdä alta pois ilman, että pikku apulaiset ovat koko ajan sekaantumassa.

Tähän väliin mainittakoon, että isompi Sälli on aamupäivät päiväkodissa ja juuri nyt mieheni viettää isäkuukautta. Jos minulla on meneillään eräänlainen kuntoprojekti, miehellä puolestaan on kesken useampi kunnostusprojekti tässä kotona (omakotitalossa siis asustelemme).


Mutta siis, kun loppuelämäni ensimmäisestä päivästä on reilu puolet ohitettuna, voisin sanoa pärjänneeni ihan hyvin! Meinaan siis, että olen merkannut vähäiset syömiseni ylös, käynyt lenkillä ja aloittanut laihdutusblogin! Ja ajatella, söin tänään kokonaisen porkkanan!!! Puolta kiloa rehuja en tähään päivään varmastikaan saa tungettua, en halua heti kättelyssä tappaa motivaationpoikasta puputtamalla kasviksia kasapäin väkisin. Mutta ehkä vielä omenan tästä pistelen tänään ja asetan rehuriman korkeammalle vaikka heti huomenna.