Tänään pitkin päivää jatkunut vesisade ja Pikkusällin käyttäminen lääkärissä korvatulehduskontrollissa varmisti sen, että reippailut jäivät tältä päivältä. No, olen jo aika tyytyväinen, että tätä viikkoa on takana melkein 4 päivää, ja niistä kolmena olen käynyt liikkumassa - siis onhan se nyt huima parannus, jos väliin on viikkojakin etten ole liikkunut ensimmäistäkään kertaa!

Keittiö on sitten vaarallinen paikka. Oli se sitten oma eli jonkun toisen oma, siellä aina väijyvät kaikenlaiset ilkeät herkkupalat kuiskuttelemassa loitsujaan: Ota minut! Syö minut!!! Tänään valmistin omassa köökissä makaronilaatikkoa. Paistettu ja maustettu jauheliha on jotain, jota voisin syödä mielin määrin! Jos karppaisin, veikkaan, että söisin jauhelihaa todella usein! Napsin suuhuni ihan vaistomaisesti muutaman jauhelihakökkäreen ja sitten juolahti mieleen, että ei tämä nyt kyllä oikein käy laatuun. Ja silti söin vielä pikkuisen lisää. No, onneksi se oli sentäs jauhelihaa eikä esim. suklaata.

Illalla menin kaverini luo lastenvaatekutsuille. Sen lisäksi, että ostin pari törkeän kallista vaatetta, tutustuin tietysti kahvipöydän antimiin. Osasin kuitenkin syödä kuten aikuiset ihmiset, enkä niinkuin mikäkin porsasteleva pikkulapsi, joka vetää keksejä ja pullaa kaksin käsin. Otin kääretorttua yhden siivun ja pikkuisen kinkkupiirasen ja keksien syönnin jätin Sällille, jonka olin ottanut mukaan kutsuille. Keksien skippaamisesta teki helppoa se, että tarjolla oli vohvelikeksejä, joita olen aina inhonnut. Tai en ehkä inhonnut, kyllä niitäkin nyt syö mutta en ehkä tiedä mitään tylsempää keksilaatua kuin vohvelikeksit (paitsi jos niissä on yllä, alla ja välissä suklaata jne, kuten esim. Fanipalat). Jos tarjolla olisi ollut jotain herkullisempaa, olisin kyllä varmaan ottanut vielä sitäkin...

Huomenna puolestaan on tiedossa kiusausta useammaksi päiväksi. Lähdemme vanhempieni luokse muutamaksi päiväksi. Vanhempani asuvat parin sadan kilometrin päässä ja tapaamme vierailla siellä jotakuinkin kuukausittain, mutta nyt mieheni isäkuukauden aikaan aiomme viettää siellä hieman pidemmän ajan kuin vain viikonlopun. En tiedä, mikä siinä on, mutta AINA kun olen vanhempieni luona, kaikki syömiskäyttäytymiseen liittyvä järjenjuoksu lopahtaa samantien. Vietimme miehen kesäloman aikaan muutaman viikon vanhemmillani ja se mässäily ja herkuttelu oli jotain ihan tolkutonta! Ei ihme, että vaaka näyttää nyt mitä näyttää.

Äidilläni on aina oltava jemmassa kaikenmaailman kahvipullat siltä varalta, että tulee kahvivieraita. No tottahan se on ihan fiksuakin, ja siellä kuitenkin kahvivieraita saattaa tulla jopa ihan ilmoittamatta (mitä taas ei omassa huushollissamme tapahdu koskaan). Kaapissa on yleensä vähintään kolme erilaatuista keksipakettia ja jos vain yksikin on avattu, käyn sieltä tuon tuostakin napsimassa, ETENKIN kun muksut ovat nukkumassa. Lisäksi äitini saa yleensä hirveän leipomispuuskan silloin, kun olen käymässä. "Kiva saada pakastimeen vähän jotain leipomuksia!" Niinpä niin, ja vielä kivempaa tietysti on maistella uunituoretta piirakkaa / pullaa / kakkua / mitä vaan... Pakastimeen päätyy yleensä lopulta vain pieni rasiallinen vieraita odottamaan!

Edessä on siis varsinainen tulikoe huomisesta alkaen! Ja lisäbonuksena vielä, lauantaina olen menossa yhden vanhan ystäväni kanssa viihteelle ja minun ei yleensä tarvitse nauttia kuin siideri tai kaksi, kun jo tekee mieli jotain suolapalaa. Puhumattakaan seuraavasta päivästä, kun koko päivän tekee mieli mitä tahansa mahdollisimman epäterveellistä! Jotenkin täytyisi pystyä vastustamaan kaikenlaisia houkutuksia, tai muuten uhkaa koko tämä lupaava alku mennä aivan mönkään. Olen nimittäin aika varma, että jos palaan siihen tyypilliseen herkkuperseilyyn vanhempieni luona, jatkan samaa menoa kotona taas seuraavaan maanantaihin asti ja sitten tulee "uusi alku"... Joo niin varmaan...

Onneksi äitini käy myös omaa loputonta sotaansa ylikiloja vastaan, ehkä voimme kerrankin yrittää puhaltaa yhteen hiileen ja koittaa vältellä mässyjä sen sijaan, että leipoisimme ja puputtaisimme aikaansaannoksiamme aamusta iltaan.