Tällä viikolla vuoden alussa alkanut karkkilakkoni päättyi ja niinpä olenkin ihan "luvan kanssa" mättänyt karkkia naamaan pitkin viikkoa, erityisesti nyt viikonloppuna. Syödyn karkin määrä hirvittää jo itseänikin, sitä miettii, että jessus jos en olisi karkkilakossa, miten paljon sitä tällä tahdilla menisi karkkia vaikkapa kuukaudessa!? Toki sitä nyt onkin syönyt paljon nannaa jo ihan siitä ilosta, ettei ole syönyt karkkia melkein kolmeen kuukauteen - ja kun aion aloittaa uuden karkkilakon huomisesta alkaen. Sitä kestääkin sitten koko kesän!

Vähän jo tuskastuttaa, että mitä meninkään lupaamaan, kun tulee kohta pääsiäiset, juhannukset ja ties mitä kesän kekkereitä, jäätelön mieliteosta nyt puhumattakaan. Päätin nimittäin, että lakko koskee myös jäätelöä! Ihan liian tiukkismeininkiä en silti halua ottaa, vaan aion sallia yhden karkkipäivän ja pari jäätelöpäivää per kuukausi. Meinaan, se on kuitenkin pienempi paha kuin se, että liian rajoittaviin sääntöihin tympääntyneenä jättää koko leikin sikseen ja sortuu totaaliseen porsasteluun kesken kaiken. 

Onneksi ja ikävä kyllä uusi karkkilakko starttaa tosiaan jo huomenna. Ikävä kyllä siksi, että johan se suklaakin maistui taivaallisen hyvältä pitkän tauon jälkeen, ja onneksi ihan samasta syystä... olen aivan liian perso makealle ja sorrun ihan liialliseen herkkujen hotkimiseen tilaisuuden tullen. Pitäisi varmaan joku keksilakkokin kehittää, kun sitä on aika helppo huijata itseään syömällä jotain muita makeuksia vaikkei karkkiin koskisikaan. Mutta ehkä tässäkin on nyt sulateltavaa kesäksi, katsotaan uusilla säännöillä sitten syksyllä!