Huh, taisin selvitä tästä krapulapäivästä lähes kunnialla! Ei sillä, että olo olisi ollut aivan tuhottoman huono, vaan sillä, kun on niin paljon tehnyt mieli kaikenlaista syöpöteltävää.

Toki sinne jäi Kiloklubiin tämän päivän kohdalle mittarit huutamaan punaiselle, sen mukaan oli vähän liikaa kovia rasvoja ja liikaa herkkuja ja etenkin liian vähän kasviksia, mutta päivän kalorimäärä pysyi järkevällä tasolla, wuhuu!

Jaa että liikaa herkkuja? Kaveri tuli lastensa kanssa kyläilemään tänään ja kahvipöydässä söin palan marjapiirakkaa. En jaksa sellaista laihduttamista, että pitäisi ihan kaikesta ihanasta kieltäytyä, varsinkin, kun terveellisyyksien syöminen on välillä niin puuduttavaa. Minä voin olla ostamatta kaupasta karkkia ja jätskiä, voin olla mussuttamatta keksejä kun olen yksin kotona ja niin edelleen, mutta jos olen kyläilemässä tai minulla on vieraita ja istahdamme yhdessä kahvittelemaan, en rupea siinä kohden nipottamaan. Yritän muistaa, ettei sitä koko pöytää tarvitse putsata, vaan voi ottaa kahvipullaa vain vähän! Ennen sanat "vähän" ja "kahvipulla" eivät mitenkään sopineet samaan lauseeseen minun niin sanotun järjenjuoksuni mukaan.

Erityisen polleaa voin olla siitä, että olin tänään jopa tunnin kävelyllä! Äitini tosin puolittain pakotti minut mukaansa, kun makoilin sohvalla torkkumassa. Kuvittelin olevani kiero, kun ehdotin erästä tiettyä reittiä, jonka muistin vievän aikaa vain puolisen tuntia. Mutta rapakuntoisen, krapulaisen sekä räkätautisen vauhdilla ja vielä lastenrattaita työntäen siihen kävelyyn kului tasan tunti. En nyt tiedä, muutuinko kovinkaan paljon virkeämmäksi. Hirveä hiki ja nälkä kyllä tuli. Mutta koinpa ainakin sen riemun, että vau, jaksoinpas sittenkin!


Minua kutkuttaisi hirveästä käydä vaa'alla vaikka joka päivä. Yritän kumminkin malttaa ja mietin, että ehkä olisi parempi punnita itsensä vaikkapa kerran viikossa. Joskus muinoin punnitsin itseni minä muunakaan päivänä kuin MAANANTAINA, mutta kun usein viikonloppuihin sisältyi kaikenlaista humputtelua ja sitä krapulointia, jota olen tänään pyrkinyt välttelemään, maanantaina tietysti vaaka näytti mitä sattuu.

Luulen, että pitkitän jännitystä torstaihin asti. Haluan punnita itseni aina samalla kapineella ja aina aamulla heti herättyäni, kun en ole vielä pukeutunut enkä syönyt aamiaista. Torstaina on eka sellainen aamu, kun tämän vanhempieni luona vietetyn ylipitkän viikonlopun jälkeen minulla on tilaisuus könytä suoraan sängystä omaa vaakaani tikahduttamaan.